Alavan Rantatuvat

en_lippu (1K)
English
ru_lippu (1K)
Русский

Nähtävää

Lentomuistomerkki

Helmikuussa 1943 sodan aikana pudonneen Dornier-pommikoneen muistomerkki sijaitsee Kaltimonjärven rantametsässä Alavan tilan mailla. Koneen putoamispaikkaa kutsutaan Lentokoneniemeksi. Lentoreservikilta pystytti muistomerkin vuonna 1992.

muistomerkki (91K)


Asekätkö

asekatko_02 (113K)

Alavan lähistöltä löytyy myös sota-ajalta peräisin oleva asekätköpaikka. Jatkosodan loputtua lokakuussa 1944 Suomen asema tuntui epävarmalta ja kotiuttamista odotellessa kapteeni Törni ehdotti komppaniassa toimineelle aliupseeri Männistölle käsiaseiden kätkemisestä siltä varalta, että Neuvostoliitto miehittäisi välirauhasopimuksen jälkeen maan. He kätkivät viisi konepistoolia, kolme sotilaskivääriä, venäläisen pikakiväärin ja puoliautomaattikiväärin. Lisäksi asekätkön laitettiin patruunoita sekä käsikranaatteja. Laatikko asetettiin kallioluolaan, jonka suulle vieritettiin kivi. Kenellekään muille ei kätköstä kerrottu. Kätkö löytyi Männistön ilmoituksen perusteella vuonna 1993.

Aseiden joukossa oli myös Presidentti Mauno Koiviston sodanaikana käyttämä henkilökohtainen ase. Syyskuussa 1991 Presidentti Mauno Koivisto seurueineen vieraili Alavalla sotamuistoja verestämässä.

asekatko_01 (169K)


Enon alueen nähtävyyksiä löydät lisää esim. Joensuun sivuilta

Ylös

Copyright © Alavan Rantatuvat / Designer: Jarkko Laukkanen